perjantai 20. kesäkuuta 2014

4kk neuvola kuulumisia

  Ja niin taas on melkein kuukausi mennyt ja äidin rakas on neljää päivää vajaa neljä kuukautinen. Pikkuinen on oppinut kuukaudessa ääntelemään paremmin, kiljahduksetkin on opittu. Päätä kannatellaan koko ajan paremmin ja paremmin ja rintarepussa onkin kuljettu jo kasvot menosuuntaan.


  Meno on kova ja liikkeelle yritetään kovasti. Sitterissä tai kaukalossa oleminen ei huitsita enää yhtään sillä neiti pönkää itseään koko ajan istumaan ja kun se ei onnistu, menee hermot. Lattialla viihdytään pidempiäkin aikoja varsinkin leikkimatolla jossa on katseltavaa ja ihmeteltävää. Nyrkki tai sormet menevät nykyään usein suuhun ja niitä pureskellaan. Hampaita ei ole vielä näkynyt, mutta ikeniä varmasti kutittaa jonkin verran. Kuolaakin valuu ihan reippaasti vaikka voin vain kuvitella millaista sitten on kun ne hampaat tosiaan puhkeavat. Iltaisin tuskailin monta viikkoa kun neidin kanssa meni 3-4 tuntia ennen kuin hän nukahti yöunilleen. Viikko sitten keksin koittaa kapaloa. Kapaloin Victorian ja menimme sänkyyn makoilemaan ja syömään. Mahtava oivallus sillä nukahtamiseen menee enää 1-1,5 tuntia. Kapalo on auttanut myös unien pituuteen sillä ainakin viimeiset kaksi yötä neiti on nukkunut yhteen putkeen 11-12 tuntia joka on kyllä aika hurja määrä, mutta minä olen tyytyväinen.


  Neuvolassa oli ohjelmassa tällä kertaa ihan perusmittaukset ja sen lisäksi lääkärintarkastus. Painoa ei ollut tälläkään kertaa tullut kuin vajaa puoli kiloa, mutta suhteutettuna painoon se oli ihan riittävä määrä. Viimeksi kun mentiin -10 käyrällä painon kanssa niin nyt se oli enää noin -3. Pää ja pituus kasvavat sopivan tasaista tahtia. Lääkärin tarkastuksessa kaikki oli hyvin eikä ollut mitään moitittavaa. Näillä tiedoin jatketaan ja seuraava neuvola on kuukauden päästä. Silloin tiedossa on taas rokotteita.

Mitat 4kk (3kk)
Pituus 61,7cm (60,3cm)
Paino 5855g (5390g)
Pipo 40,5cm (39,7cm)

4 kommenttia:

  1. Raukka on pakkopaidassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :D mutta aika näppärästi neiti pääsee sieltä uloskin itse :)

      Poista
  2. Hei:D olisin kysyny ihan postaukseen liittymättömän kysymyksen,eli huomasin sun olleen vauvelin kanssa laivalla Uumajassa. Oliko Victorialla passi? Wasalinen sivuilla luki että kaikilla matkustajilla oltava kuvallinen henkilötodistus,sama systeemi muistaakseni Tallink Siljalla? Ois tosi kiva jos ehtisit vastaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oltiin laivalla tosiaan pari kolme viikkoa sitten, mutta ei meillä passeja kyllä ollut. Ihan ajokortti oli mulla itelläni, mutta Victorialla ei ollut mitään tai no kuvaton kelakortti. Ei kyllä kukaan kysynykään mitään :)

      Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista