tiistai 28. lokakuuta 2014

Neuloosi

  "Tauti" joka saapuu kesän vaihtuessa syksyyn ja lämpimien ilmojen viiletessä. "Tauti" jonka seurauksena jumiutuu sohvan nurkkaan television ääreen ja käsien jatkona on puikot tai koukut. Käsillä tekemisen harrastus joka tuottaa iloa ja sen seurauksena saa mm. varpaille lämmikettä. Joka syksy se saapuu ja valtaa minut.

  Tässä parin kuukauden aikana kun puikkoja on tullut melko ahkeraan jo heiluteltua, olen saanut useammankin neuletyön tehtyä. Useamman kuin olin ajatellut kerkeäväni Victorian hoidon ohessa. On tullut väännettyä kahdelle sukalle parit, neulemekko Novitan, Fazerin ja Pirkan #karkkineule kilpailuun, päättelyä vaille valmiit tossut dropsin ohjeella ja tällä hetkellä puikoilla on menossa junasukat Victorialle ja sen jälkeen (tai ohella) aloittamista odottaa parin korun virkkaus.

Junasukat pienelle
#Karkkineule marianne karkin ja Sanna Annukan design kuosin inspiroimana
Villasukat kirjoneuleella



Inspiraatiota neuleisiin olen etsinyt pinterestistä ja niitä löydätkin minun pinterest taulustani knitting.

Onko neuloosi iskenyt johonkin lukijoistani?

perjantai 24. lokakuuta 2014

Victoria 8kk neuvola kuulumiset

  Mihin tämä aika meneekään. Oma pieni rakas täytti eilen jo kahdeksan kuukautta. Kaksi kolmas osaa ensimmäistä vuotta on jo takana ja nopeasti se aika on mennytkin.
 
Vielä 6 kuukautis neuvolan aikaan Victoria ei liikkunut kuin peruuttamalla ja pyörimällä akselinsa ympäri. Ryömimisen jalo taito opittiin vain paria viikkoa myöhemmin 6,5 kuisena. Kuukauden päivät liikuttiin aika maltillisesti ja lyhyitä matkoja, kunnes noin 7,5 kuukauden iässä laitettiin isompaa vaihdetta silmään ja neiti ryömiikin vauhdikkaasti ympäri kämppää. Sitä miten kontataan ei ole vielä hoksattu vaikka asento on osattu parin kuukauden verran. Ryömimisen myötä on alkanut kiinnostaa mm. johdot sekä pistorasiat ja näitä onkin saanut jo olla suojaamassa ja piilottelemassa Victorialta.
 
 
Istuma asentoon ei ole vielä opittu itse menemään, mutta kun hänet laittaa istumaan, pysyy hän asennossa hyvin ja osaa ottaa vastaan käsillään eteen- ja sivullepäin kallistuessa. Istumassa Victoria viihtyy jonkin aikaa ja kun ei enää huvita, hän kääntyy mahalleen.

Toinen hammas, joskin todella pieni, on puhjennut tällä välin ja lisää taitaa olla tulossa. Meidän neiti on ollut niin sanotusti aika harva sanainen, mutta nyt hän juttelee jo enemmän ja pidempiä pätkiä kerrallaan. Tänään kuuntelinkin kuinka sitä sängyssä juteltiin unikaverille kun oltiin päikkäreiltä herätty.


Kiinteitä syödään nyt nelisen kertaa päivässä ja kaikki uppoaa hyvin alas (tai no kaurapuuro ja muut yhtä karkeat ruuat saavat neidin vääntelemään naamaa ja yökkimis reaktiokin on nähty muutamaan kertaan). Mikään ruoka ei ole onneksi aiheuttanut Victorialle mitään reaktiota ja toivottavasti hän ei ole millekään muullekaan allerginen. Sormiruokailua ollaan jonkin verran koitettu ja maissinaksut menevätkin parhaiten alas. Keitettyä porkkanaa, tuoretta kurkkua ja banaania ollaan myös kokeiltu, mutta pelkään Victorian saavan irti semmoisia paloja joihin hän tukehtuu.


  Tällä kertaa neuvolassa Victorialla oli lääkärintarkastus ja kaikki oli onneksi hyvin.
Seuraavan kerran neuvola onkin yksi vuotiaana.

Mitat 8kk (6kk)
Pituus 70cm (67,4cm)
Paino 7510g (7100g)
Pipo 43,6cm (42cm)
 
  Onko teillä vinkkejä sormiruokailuun?

tiistai 21. lokakuuta 2014

Pähkinäisiä herkkuja

  Viime viikkoisen blogi-illan tuomiset näyttivät aikalailla tältä. Tosin osa oli jo eksynyt parempiin suihin.

Erilaisilla kuorrutteilla päällystettyjä manteleita, pistaasipähkinöitä, erilaisia lakuja sekä jugurtti päällysteisiä pakastekuivattuja marjoja.
Kanelin makuista pakuriteetä

lauantai 18. lokakuuta 2014

Blogi-ilta Punnitse ja säästä -liikkeessä

  Lähes vuosi sitten Vaasaan avattiin Punnitse&Säästä ketjun liike, jossa itse olen aiemmin tainnut käydä kolme kertaa. Tällä viikolla minulle avautui mahdollisuus päästä osallistumaan kymmenen muun Vaasan alueen bloggaajan kanssa tutustumaan liikkeeseen ja tuotteisiin paremmin.


Punnitse ja säästä on siis liike, jossa on paljon tuotteita irtomyynnissä pähkinöistä kuivattuihin hedelmiin ja marjoihin ja erilaisista jauhoista riiseihin asti. Säästöä tuleekin siitä kun tuotteita voi ostaa juuri sen verran kuin tarvitset eikä tule ostettua yli tarpeen. Punnarista löytyy myös laaja valikoima kasvisruoka-aineksia, erilaisia teelaatuja ja kofeiinittomia haudukkeita, erikoiskahveja sekä jauhettuna että papuina. Juomia löytyy mm. luomulimsaa, Club Mate -energiajuomaa, inkivääriolutta. Myynnissä on myös monenlaisia välipaloja kuten eväspatukoita, maidottomia suklaita, gluteenittomia vaihtoehtoja ruuanlaittoon ja naposteluun sekä erilaisia superfoodeja ja raakaruokia.


Itse pääsin paikalle hieman myöhässä, joten osa esittelystä meni hieman ohi, mutta kuulin että muille oli kerrottu mm. liikkeen historiasta ja ideologiasta. Illan aikana sain kuulla mm. pakurista ja sen hyödyistä. Olen aikaisemmin kuullut pakurista, mutten sen koommin ole asiaan perehtynyt. Liikkeen omistaja Tiina kertoi pakurin olevan oiva keino flunssan taltuttamiseen.

Tiina oli tehnyt meille lisäksi pieniä naposteltavia maisteltavaksi flunssa kausi ja illanistujais teemalla. Meille tarjoiltiinkin pakuriteetä, four sigma foodsin pakuria shotin muodossa ja lapinnoidan taikajuomaa (arctic warriorsin energiageeliä) "taistelija"-shottina, joka sisälsi mm. nokkosta ja hunajaa. Tee oli oikein hyvää ja yhden paketin ostin myös kotiin ja pakurishotti taas oli kyllä niin kummallisen makuista etten sitä saanut loppuun asti edes juotua. Tarjolla oli myös mm. taateleita pekaanipähkinöillä ja riisimuroherkkuja erilaisissa mauissa sekä cocktail-tikkuja, joissa toisissa oli pala omenaa, maapähkinävoita, valkohomejuustoa ja aprikoosia ja toisissa oli viikunaa ja sinihomejuustoa.

Tarjottavat
Victoriakin oli mukana matkassa :)

Lopuksi saimme kerätä pienet pussukat irtotuotteista kotiin vietäväksi ja ostoksista saimme vielä pienen alennuksen illan aikana.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Syksyinen kuvaushetki

  Vaikka kirjoittelin eilen joulusta, on syksyä vielä jäljellä. Syyskuu oli vielä melko lämmin, kuiva ja aurinkoinen, mutta nyt lokakuun puolella ollaankin saatu sateita ja pakkastakin on muutamina päivinä jo ollut. Pian saakin vetää paksumpaa vaatetta päälle ja kaivaa hanskat lämpimämmät huivit laatikoista.

  Syksyssä tykkään ruskasta ja sen väreistä, mutta kylmästä ja märästä en välitä. Vaahterat ovat syksyisin erittäin kauniita ruskan aikaan ja menneellä viikolla huomasin, että meidän lähistöstä löytyykin muutama vaahterapuu. Olen halunnut mennä kuvailemaan tippuvia lehtiä jo aikasemmin, mutta sateiden vuoksi en ole halunnut mennä kastumaan pihalle. Tällä viikolla on ollut muutama päivä kuivempaa ja tänään aurinkokin näyttäytyi pilvien takaa joten puin Victorian ja vedin itselleni takin niskaan ja menimme pihalle kuvailemaan. Victoria pääsi ensimmäistä kertaa pihalla maahan pyörimään ja minä sain ikuistettua kivoja kuvia Victorian ensimmäisestä syksystä.

Joku oli hieman jäykkä alkuun.
Vaihdettiin paikkaan mihin aurinko paistoi hieman ja väritykseltään näistä tuli paljon kivempia.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Joulu - se lähestyy

  Onko kukaan muu vilkaissut kalenteriin ja todennut joulun olevan täällä ihan pian?

  Itse hoksasin joulun lähestymisen kunnolla tällä kertaa hieman aikaisemmin kuin yleensä, jo reilu 3kk aiemmin. Tosin Victorialle mahdollisia joululahjoja olen pohtinut jo kesästä saakka ja pikku hiljaa olenkin saanut kerättyä mahdollisia toiveita ylös.

Olen selannut pinterestiä erityisen ahkeraan muutaman viikon ajan ja etsinyt inspiraatiota niin jouluista sisustusta kuin joululahjoja varten. Kovasti huvittaisi jo vaihtaa jouluisammat verhot ikkunaan sekä tyynynpäälliset sohvan koristetyynyille. Olen kumminkin malttanut mieleni ja päättänyt vaihtaa ne vasta kuun lopussa. Kynttilöitä on ollut tarkoitus kaivaa esiin ja sytytellä iltaisin, mutta jotenkin sitä en ole saanut aikaiseksi.

Näet pinterest taulustani Christmas inspiration lisää minua inspiroivia joulu juttuja.

To do -listalta löytyy useampikin juttu mitä tehdä ennen joulua kuten joulukorttien tekeminen/kuvaaminen, lahjojen hankkiminen/tekeminen ihan näin pari mainitakseni.

  Koska vanhempainvapaan rahat eivät ole kumminkaan hurjan suuret, niin rahaa lahjoihin ei ole mahdottomasti ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä hoksasin, että kannattaisi aloittaa lahjojen hankkiminen jo nyt eikä yrittää hankkia kaikkia kerralla pari viikkoa ennen joulua. Kävinkin pari viikkoa sitten kirpputorilla ja sieltä löysinkin muutaman pienen jutun joululahjoja varten. Oikein hämmästyin siitä kuinka hyvin ihmiset olivat hoksanneet jo tuoda joulu aiheisia tuotteita myyntiin. Kirpputorilta lahjojen ostaminen tulee edullisemmaksi kuin kaupasta hankkiminen ja kirppikseltä löytää aivan uusia tuotteita jotka vain eivät ole tarpeellisia omistajalleen.

torstai 9. lokakuuta 2014

Leikkaus - Tonsillektomia

  Kuten mainitsinkin kuulumispostauksessa, olin tauon aikana Tonsillektomiassa eli nielurisaleikkauksessa. Keskustelupalstat ovat täynnä kaikennäköisiä kertomuksia kyseisestä leikkauksesta ja ajattelin jakaa minun kokemukseni tänne blogiin.

Leikkaus oli kaksi viikkoa sitten ja se suoritettiin päiväkirurgisessa yksikössä VKS:ssä. Leikkaukseen mentiin syömättä ja juomatta, jolloin vältetään pahoinvointi ja kotiin pääsee saman päivän aikana. Olin saanut ajan leikkaukseen ja olin paikalla jopa hieman ajoissa. 

Ilmottauduin osastolle, jätin tavarat kaappiin ja istuin odottelemaan kutsua alkuhaastatteluun, johon pääsin hyvin nopeasti. Sain särkylääkkeen jonka jälkeen odottelin viitisentoista minuuttia kunnes minut kutsuttiin leikkaussaliin. Salissa menin pötkölleni leikkauspöydälle, minulle laitettiin verenpainemittari, jotain anturoita rintakehään ja kylkeen ja sormenpäähän sykemittari (?). Tippa saatiin toisella yrityksellä käteen kiinni ja tämän jälkeen anestesialääkäri annosteli nukutusaineen ja seuraava muistikuva onkin heräämöstä (tosin luulin edelleen olevani leikkaussalissa).

Heräsin hieman vajaa tunti siitä kun menin leikkaussaliin ja kun kerrann olin herännyt, ei millään enää väsyttänyt koko aikana, vaikka olisi ollut hyvää aikaa lepäillä. Heräämössä olin neljä tuntia, jonka jälkeen pääsin kotiin toipumaan. 

Toipuminen sujui melko hyvin. Nielussa tuntui samalta koko ajan söi lääkkeitä tai ei, mutta korvia särki senkin edestä. Minulla pahimpia päiviä oli neljäs ja viides, jolloin särkylääkkeitä olisi pitänyt ottaa lähes kolmen tunnin välein olon helpotumiseen. Särkyyn söin buranaa ja paramaxia. Useampana yönä heräsin pari kertaa yössä raastavaan korvakipuun, mutta noin viikon päästä leikkauksesta sain nukuttua taas kokonaisia öitä. 

Vuotoja ei ensimmäisen viikon aikana ollut ollenkaan, kunnes puolitoista viikkoa leikkauksen jälkeen asiaan tuli muutos. Viime viikolla, lauantai iltana, nielu alkoi sitten vuotaa, mutta sain sen tyrehtymään eikä yli 12 tuntiin ollut mitään ongelmia. Sunnuntaina päivällä olimme lähdössä liikenteeseen kun nielu alkoi taas hieman vuotaa, mutta se lakkasi kymmenessä minuutissa ja jäi vähäiseksi. Puolituntia myöhemmin vein työpaikalleni ilmoitusta hoitovapaasta, kun suuhun nousi verta ja tällä kertaa sille ei tullutkaan loppua ja koska olimme lähellä sairaalaa, suuntasimme päivystykseen. Siellä menikin nelisen tuntia ja sinä aikana vuoto kohtaa painettiin adrenaliinilla, minulle laitettiin tippa ja suoni poltettiin kiinni. Verta syljeskelin todennäköisesti noin litran verran ja loput mössöstä olikin mahan sisältöä. Jos oikein muistan lääkärin sanat, tällaisia vuotoja tulee melko pienelle määrälle leikkaus potilaista, joten jos jollakulla on tonsillektomia tiedossa, ei kannata asiaa murehtia.


  Vinkiksi vielä; suosin syömään mietoja viileitä ruokia, kuten jogurttia ja jäätelöä. Juomat itse sain parhaiten alas pillin avulla. Suklaa, smoothiet, suola tai muutkaan happamat ruoat/juomat eivät tehneet yhtään hyvää nielulle (koitapa itse kaataa esim. suolaa haavaan).

Loppujen lopuksi pääsin leikkauksesta aika helpolla.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Beemoo Easy Travel 4 matkarattaat

  Sain puolitoista kuukautta sitten flunssan keskellä ihanan yllätyksen kun Korinna ilmoitti minun voittaneen hänen blogistaan Beemoo Easy Travelin matkarattaat. Rattaat tulivat kotiin melko nopeasti Jollyroomilta ja pääsinkin niitä kasailemaan. 

 
Nyt rattaille on kertynyt käyttöä jo jonkin verran ja olen kyllä todennut ne käteviksi. Niitä on helppo kuljettaa ja ovat erittäin näppärät varsinkin kaupungilla liikkuessa. Pyörät saa lukittua kahteen asentoon, jolloin rattaat joko kääntyvät helposti tai kulkevat suoraan. Rattaissa on jalkajarru joka käyttöni perusteella pitää hyvin ja on helppo laittaa päälle ja pois.


Istuin on hieman isompi mitä meidän yhdistelmävaunujen ratasosassa, joten rattaat ovat hieman isot Victorialle vielä, mutta menevät varmasti käytössä pidempään. Istuimen saa laskettua vaakatasoon, jolloin neidin nukahtaessa on asentokin paljon mukavampi. Meidän yhdistelmissä on koko ajan pieni koukku jaloille, jota ei saa suoristettua, mutta ei se mahdottomasti haittaa makuuasennossa. Beemoossa on paljon parempi kuomu, sillä sensaa vedettyä aivan alas, jolloin se suojaa pientäkin paremmin. kuomussa on lisäksi parikin kurkistusluukkua. Alla on myös ihan hyvän kokoinen tavarakori ja rattaiden mukana tuli lisätarvike paketti, joka sisälsi kuppitelineen, sadesuojan ja kuljetuslaukun rattaille.

 
Tämä ei siis ole mainos, vaan postaus omasta kokemuksesta voittamistani rattaista.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Hengissä ollaan

... ainakin suurin piirtein.

  Tässä tuli ihan tahattomasti kolmen viikon tauko blogin puolella johtuen niin kiireistä, jaksamattomuudesta kuin ideoiden puutteestakin. Tänä aikana en ole tietokoneen ääressäkään paljoa istunut, joka taas on ollut oikein mukavaa vaihtelua siihen, että yleensä sen ääressä tulee vietettyä aikaa ihan liikaa.

Viimeisen kolmen viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista. Meillä on vieraillut muita mammoja vauvoineen, olen neulonut niin #karkkineuletta, parit keskeneräiset sukat valmiiksi ja aloittanut uusiakin neuleita. Olen katsellut telkkua, käynyt yhdessä naisten illassa ja osallistunut käsityö kurssin lisäksi blogivalokuvaus kurssille. Olen pohtinut mitä hankkia joululahjaksi läheisille (jouluunhan on enää reilu 2kk), tehnyt synttärilahjaa kummitytölle ja pohtinut jatkoa vanhempainvapaan jälkeen.


Olin nielurisaleikkauksessa puolitoista viikkoa sitten ja siitä on nyt yritetty toipua. Viikonloppuna jouduin päivystykseen muutamaksi tunninksi tarkkailuun kun nielu alkoi vuotaa ja syljeksin verta lähes litran verran kunnes suoni poltettiin kiinni.

Victoria on tällä välillä täyttänyt seitsemän kuukautta ja noin kuukausi sitten oppinut ryömimään.


  Tällaiset lyhkäiset kuulumiset. Jos nyt vaikka kunnostautuisin taas blogin puolella ja pääsisin normaaliin postaus tahtiin takaisin.