torstai 5. kesäkuuta 2014

Vauvan viihdekeskus

  Olen tässä muutaman viikon miettinyt, että Victorialle pitäisi ostaa jonkinlainen leikki-/puuhamatto. Hän viihtyy jonkin verran lattialla, mutta pähkäilin hänen viihtyvän paremmin jos on jonkinnäköistä viihdykettä. Tässä oli myös ajatuksena, että matossa olisi joku kaari tai joku vastaava missä roikkuu leluja, niin Victoria oppisi sillä tavoin kurottamaan leluja kohti ja myöhemmin tarttumaan niihin.

Hain Helatorstaina fb -kirppikseltä löytämäni kivan leikkimaton ja virittelinkin sen heti pikkuiselle käyttöön. Jo ensimmäisenä päivänä Victoria viihtyi siinä jonkin aikaa ja sen jälkeen matolla onkin viihdytty päivittäin välillä pitkiäkin aikoja. Sen minkä halusinkin Victorian pikku hiljaa hoksaavan, tapahtui jo ensimmäisenä iltana. Hän alkoi huitomaan matossa roikkuvaa pingviiniä ja pari päivää myöhemmin hän koitti ottaa sitä jo otteeseensa. Eihän siitä vielä kunnon otetta saada, mutta vähän sormilla otettii kiinni kumminkin. 
Maanantaina raasu jopa nukahti matolle hetkeksi kun meillä oli Tupperware esittely kotona.


  Pätkä on kuvattu puhelimen kameralla heti ensimmäisenä päivänä ja kuten videostakin kuulee, leikkimatto soittaa musiikkia. Tarkkoja kun ollaan niin tuossa oikeassa reunassa oleva punainen apina on se josta musiikki soi. Voimakkuudenkin saa säädettyä onneksi kahdelle eri tasolle.

  Melko hyvä ostos, pakko sanoa.

P.s. Pahoittelut hiljaisuudesta. Perjantaista lähtien ollut koko ajan joko tekemistä tai sitten olen viettänyt aikaa Victorian kanssa kun hän on ollut hereillä. Sain vasta eilen luettua kaikki rästissä olleet blogitkin ajantasalle.

4 kommenttia:

  1. ooooi ihana Victoria <3
    toi onkin aika näppärä keksintö toi puuhamatto! Helmikin jaksoi viihtyä siinä aina pitkiä aikoja ja sillon sai ite levätä kun ei tarvinnut jatkuvasti pitää sylissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, iteki kerkesin pikaisesti käymään päivällä suihkussa kun neiti keskittyi leluihin :)

      Poista
  2. sulle ois haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  3. Sulle olis haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista