keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksy on saapunut

  Nyt se on sitten niin, että syksy on saapunut Suomeen. Kyllä siitä kesän lämmöstä saikin ihmeellisen pitkään nauttia, mutta kyllä taas on kesä tullut päätökseensä hetkeksi.

  Itse on monena vuotena tullut kitistyä syksyä ja kuinka kamalaa on, että se tulee taas. Jossain välissä olen hoksannut, ettei syksy nyt niin kamala olekaan. Varsinkin nyt kun lehdet putoavat puista, pihalla on todella kaunista ja päälle saa pukea vähän enemmän ja valinnan varaa pukeutumiseen on jotenkin enemmän. On ihanaa kun voi taas pukea ihanan isoja ja paksuja huiveja kaulaan ja kaivaa neuleet kaapista. Tykkään kovasti muutenkin tämän vuodenajan vaatteista väreiltään. On tummaa ja synkkää väriä kuten burgundy, musta ja tummanharmaa. Minun syysvaate varastoni onkin hieman heikommalla hapella tällä hetkellä ja sinne pitäisikin tehdä täydennys hankintoja muun muassa uuden huivin, käsineiden, takin, neuleiden ja paitojen suhteen. Onhan syksyssä se ikävä puoli kun pimeä tulee aikaisemmin ja sadekeleillä kun on märkää, mutta oikeastaan syksy on ihan kiva vuodenaika.

  Tässä jo monena päivänä olen miettinyt, että pitää tuota ruskaa käydä ikuistamassa kamerallakin nyt kun sitä vielä on. Samalla kun heitin roskat ulos, kävin napsimassa muutamia syksyisiä kuvia tänne bloginkin puolelle.


   Postissa saapui myös kauan odottamani paketti. Minun kaikkien aikojen suosikki disney leffa on nyt vihdoin, monen vuoden odotuksen jälkeen, julkaistu dvd:lle. Suunnitelmani tälle illalle vaihtuivat, sillä aikasemmin olin harkinnut meneväni tänään järjestettäville Wasa by Night -festivaaleille nauttimaan alkoholittomia ja keräämään leimoilla paidan, mutta päätin jättää menemättä ja käyttää rahat johonkin järkevämpään myöhemmin ja nyt tiedänkin mitä teen illalla :)


2 kommenttia:

  1. Oon lukenu sun blogia jo jonkun aikaa ja tykkään todella ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva että olet löytänyt blogini ja tykkäät :) Tällaiset kommentit piristävät aina päivää :D Toivottavasti jaksat jatkossakin seurata :)

      Poista