sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sunnuntai ja Sel8nne

  Pitkästä aikaa vapaa sunnuntai. Tämän päivän ohjelmaan on kuulunut pitkään nukkuminen, hölläily, ruokailu anoppilassa ja elokuvateatterissa käyminen.

  Anoppi kutsui meidät täksi päiväksi syömään ja kyllä oli taas hyvää ruokaa. Perunoita, kunnon lihaa ja kermaista kastiketta, salaattia ja jälkiruuaksi karpalokiisseliä ja jäätelöä :) Kyllä kelpasi taas käydä anopin ruokapöydän äärellä.

  Tänään kävimme myös katsomassa perjantaina ensi-iltansa saaneen Sel8nne dokumentti elokuvan. Mielestäni oli hyvä ja mielenkiintoinen, vaikka en mikään jääkiekkofani olekaan. En ollut perehtynyt Selänteen elämään tai vaiheisiin aikaisemmin milläänlailla joten tämä elokuva avasi minulle asioita kyseisestä herrasta. Välillä meinasi kyynelkin tulla silmään, mutta taitaa johtua tuommoiset herkistymiset lähinnä raskaushormoneista :P


Kuva google.

  Vähän vähemmän tekstiä välillä, mutta eipä täällä nyt oikein mitään ole tapahtunutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti