sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ristiäiset

  Pikkuisen neitimme ristiäisiä vietettiin eilen tässä meidän lähellä sijaitsevassa Sepänkylän seurakuntakeskuksessa. Alunperin tarkoituksena oli pitää juhlat neidin fammun luona, mutta päädyimme käyttämään seurakunnan tilaa sillä kaikki eivät olisi mahtuneet paikalle ja fammun ei tarvinnut stressata siivoamisesta.

  Paikalle olimme kutsuneet niin sukulaisia, kavereita ja perhetuttuja ja kaiken kaikkiaan paikalla taisi olla noin 40 henkeä. Lähes jokainen kutsutuista pääsi paikalle ja oli kiva nähdä sellaisia henkilöitä joita ei niin usein tule nähtyä. Seurakunnan tilat olivat oikein kätevät. Kaikille oli istumapaikkoja ja astioita enemmän kuin tarpeeksi. Eikä itse tarvinnut kuin tiskata käytetyt astiat ja viedä paikalleen. Tuntia aiemmin olimme paikalla järjestämässä kattauspöytää ja tilaisuus alkoi hieman yli kaksitoista sillä neidin täytyi saada ruokaa ennen kastamista. Itse kastetilaisuus vietettiin seurakuntakeskuksessa olevassa kirkkosalissa ja se oli ohi yllättävän nopeasti ja sinä aikana neiti nukahti kummitätinsä syliin eikä pahemmin piitannut pään kastelemisesta. Tämän jälkeen siirryimme kahvittelemaan ja seurustelemaan viereiseen tilaan. Neiti nukkuin sen koko ajan.

  Muutaman ehdotuksen sainkin kun kyselin teiltä arvauksia, mutta oikeaa ei tullut. Yksi anonyymi mainitsikin, että olisi ollut helpompi arvata jos olisin kertonut alkukirjaimen tai kirjainten määrän. Ihan oikeassa hän onkin, mutta alkukirjainta en halunnut kertoa sillä arvaus olisi mennyt ehkä liian helpoksi ja kirjainten määrää en hoksannut kertoa. Meidän rakas sai nimekseen Victoria Susanna Irene. Ensimmäisen nimen keksi N, toinen nimi on sama kuin minun toinen nimi ja kolmas tulee N puolelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti