torstai 21. elokuuta 2014

Syysmallistojen ihanuuksia

  Kun eletään elokuuta ja monilla on koulut ja työt on syksykin iskenyt ihan yhtäkkiä. Asteet tippuivat parissa viikossa lähes puolella ja nyt ei meinaa osata pukeutua sään vaatimalla tavalla.

  Selailin muutamia nettikauppoja ja tein heidän tarjonnastaan kollaasit sellaisista vaatteista joita voisin ostaa itselleni ja Victorialle. Itse toivoisin välillä, että työskentelisin jossain toimistossa tai sellaisessa työpaikassa mihin pitäisi pukeutua vähän siistimmin toisin kuin normaali työssäni meillä on valmiiksi työvaatteet. Toisaalta tietyt työvaatteet ovat helpot niin ei tarvitse erikseen miettiä mitä pukee töihin mennessä päälle.

Minun pitäisi tehdä vaatekaapin uudistus, mutta se saa odottaa kunnes kilot karisevat ja lompakko lihoisi. Haluaisin kaappiini helposti yhdistettäviä pitkäaikaisia niin sanottuja klassikoita ja lisäksi joitakin sesonkien tuotteita. Ensimmäisessä kollaasissa vähän siistimpiä vaatteita joista mielelläni kotiuttaisin jokaisen. Toisessa kollaasissa on hieman rennompia joista pipo ja hame on ostoslistalla. Victorialle Kappahlin Newbie mallistossa on monta ihanaa tuotetta jotka pitäisi käydä kotiuttamassa. H&M:n ja Lindexin valikoimassa myös ihan kivoja juttuja tällä hetkellä.

jakku/toppi/kauluspaita/paita/housut/mekko

neule/bleiseri/hame/kaulakoru/huivi/pipo
Neuletakki/housut/body/mekko/pipo/kengät

Haalari/setti/mekko/haalari/housut/body

Yritän päästä ensi viikolla vaateostoksille ja silloin kotiuttaa ainakin muutamia juttuja kollaseista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti