keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kultaa kurkusta alas

  Viime viikkoisessa Salkarin cocktail illassa saimme ostoksista tuon illan aikana useimmista tuotteista pienen alennuksen ja kuten mainitsinkin aiemmassa Salkari postauksessa, itse sorruinkin ostamaan yhden Thomas Sabon Karma beads sarjan rannekorun. Kyseinen koru oli kylläkin normaali hintainen, sillä tällä hetkellä Thomas Sabon shop in shopissa Salkarissa rannekorun ostaja sai yhden helmen kaupanpäälle.


  Meille oli järjestetty illaksi myös pientä purtavaa sekä juomaa. Ilta aloitettiin kuohuviinillä laseista, jotka oli koristeltu kauniilla ruseteilla ja nimikoitu jokaisen osallistujan mukaan. Vesikin oli tarjolla kauniissa karahvissa ja seassa oli sitruunan viipaleita sekä kurkun suikaleita tuomassa makua. Naposteltavat olivatkin erittäin herkullisia ja niitä tuli syötyä useampikin. Purtavat olivat myös melko yksinkertaisen näköisiä ja niitä voisin kokeilla tehdä itsekin joskus johonki illanistujaisiin.


  Lähtiessämme saimme mukaan pienet goodiebagit josta löytyi kivoja pieniä juttuja kuten e.l.f. kosmetiikkaa, avainnauha, tuoteluetteloita sekä Rock by Swedenin rannekoru.


P.s. Muistakaahan käydä Salkarin (klik) nettisivuilla niin teillä voi olla mahdollisuus alla olevan Thomas Sabon rannekorun arvontaan.


2 kommenttia:

  1. ihan huippu päivältä kuulostaa :) nätti toi rannekoru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava ilta. Rannekoru on jo itsessään kaunis (tuo ketju siis) ja sen lukko myös, mutta kun siihen kerää helmiä niin siitä tulee toki vielä kauniimpi.

      Poista