maanantai 8. heinäkuuta 2013

Matka Hollantiin

  Viime viikolla ei tullut kirjoiteltua, sillä olimme reissussa maanantaista perjantaihin. Tässä onkin sitten juttua siitä, mitä puuhattiin matkan aikana.

Maanantai 1.7.

  Ensimmäinen päivä oli yhtä matkustamista. Ensinnäkin alle kahden tunnin unien jälkeen lähdimme aamuyöllä ajamaan kohti Helsinkiä. (Yritimme nukkua illalla 6 tuntia, mutta uni ei vain tullut.) Olimme varanneet auto matkaan seitsemän tuntia jos matkalla sattuisi jotain. Helsingin päässä menimme vahingossa oikean liittymän ohi, joten jouduimme hiukan kiertämään, mutta lentokentällä olimme joskus ennen yhdeksää aamulla. Meillä olikin mukavasti aikaa kulkea kentällä ja kierrellä siellä olevia liikkeitä, sillä lennon piti lähteä 12:55, mutta se olikin jostain syystä myöhässä niin kone lähtikin kentältä vasta tuntia myöhemmin. Lento kesti noin 1:40 jonka jälkeen laskeuduimme Kööpenhaminaan. Siellä vaihdon pituus olisi ollut kaksi tuntia, mutta lennon myöhästyminen takia olimme maissa vain 45 minuuttia. Kööpenhaminasta lento Schipholiin kesti ehkä reilu tunnin. Laukkujen odottelun ja hakemisen jälkeen haimme ruokaa Burger Kingistä (nälkä oli niin iso, ettei jaksanut miettiä mihin mennä) ja jatkoimme matkaa junalla määränpäähämme Ede-Wageningeen. Perillä meidät haettiin asemalta ja matkalla haimme N:lle ja T:lle yhdestä ruokapaikasta frikadelia, omistaja tuntee T:n perheen niin hyvin, että antoi meille neljälle ilmaiset pehmikset :) Sieltä kävelimme T:n perheen luokse, jossa minut esiteltiin hänen perheeleen ja jonkin aikaa istuimme juttelemassa ja hyvin pian menimme N kanssa nukkumaan pitkän päivän päätteeksi.

Tiistai 2.7

  Heräsimme 12 tunnin yöunien jälkeen, joskus kymmenen aikaan aamulla ja siirryimme alakertaan juttelemaan ja syömään aamupalaa (tai itse asiassa juomaan vain teetä ja kahvia, koska nälkä ei ollut). Kun olimme heräilleet rauhassa, lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kaupunki oli isompi kuin olin ajatellut ja kauppoja oli moneen lähtöön, mutten ostanut kuin yhden mekon kaupasta nimeltä The Sting (ihan törkeen iso vaatekauppa). Syömässä kävimme Bagel&Beans nimisessä paikassa, hyvää oli. Ruokailun jälkeen jatkoimme kiertelyä ja myöhemmin menimme N:n kanssa yhteen kahvilaan istumaan hetkeksi.
  Illemmalla lähdimme käymään pyörillä kaupassa hieman kauempana. Erikoista kaupassa on, että tuotteet voi keräillä koriin, kärryyn, laukkuun tms. ja samalla kun tuotteita keräillään, niistä otetaan viivakoodinlukijalla koodi, joten tuotteitaei tarvitse nostaa kassalla liukuhihnalle ja takaisin kasseihin, vaan lopuksi lukija laitetaan laitteeseen, johon ostokset maksetaan kortilla. Säästää aikaa kun ei tarvitse purkaa tuotteita koreista pois eikä jonottaa kassalla ollenkaan. Kätevää.
  "Kotona" pelailimme, seurustelimme ja söimme ruokaa, joita paistetaan pienillä paistinpannulla pöydälle aseteltavan hellan päällä. (Pannuilla voi paistaa mitä haluaa, lihaa, kanaa, katkarapuja, makkaraa, lihapullia, sieniä, paprikaa tai ihan mitä tahansa mitä voi laittaa myös grillissä tai normi paistinpannulla.) Oli todella hyvää ja aikaa meni varmaan tunti-pari. Sen jälkeen pelasimme yhdessä Mario Partya :) ja sen jälkeen tutkimme koska keskiviikkona menee junia Amsterdamiin, sillä sen päivän tulisimme viettämään Amsterdamissa shoppaillen ja kierrellen.
  Yöllä heräsin todella kipeään alaselän kipuun ja tuntui, että pyörtyisin ja oksentaisin. Makoilin sitten vessan lattialla jalat ylös nostettua kymmenisen minuuttia jotta kipu menisi ohi ja niin se minihin ohi lopulta. Pääsinkin sitten takaisin nukkumaan ja sainkin toivoa etten joutuisi heräämään uudestaan samaan kipuun. Onneksi loppu yö meni hyvin nukkuen.

Keskiviikko 3.7

  Keskiviikkona heräsimme yhdeksän aikaan, jotta kerkeisimme Amsterdamiin ihmisten aikaan :) Amsterdamia kohden lähdimme 10:43 ja tunnin saimme istua junassa, että olimme perillä. Päivä menikin kun kävelimme yhtä ostoskatua pitkin ja tietenkin eri liikkeissä käyden. Hirveästi ostettavaa en löytänyt, sillä en halunnut ostaa mitään vain ostamisen pakosta. Ostin yhden mekon, tabletille laukun, yhdestä souvenir liikkeestä pientä itselleni (pari magneetttia ja avaimenperää, sekä sytkärin), sekä yhdessä N:n kanssa ostimme Nicer dicer plussan (Hollannissa 24,99 kun se on suomessa 79,95). Kävimme hakemassa ruokaa Febosta, josta ostimme N:n kanssa frikadel spacialit. (Frikadel on lihaisa makkara, 50% kanaa, 50% lihaa, tästä paremmat tiedot ja specialissa tulee mukana majoneesia, ketsuppia tai curry kastiketta ja sipulia) 
  Kävelykadun jälkeen suuntasimme punaisten lyhtyjen alueelle, jossa siis voi polttaa ja ostaa ruohoa. Kävimme kääntymässä yhdessä baarissa, jossa porukka tosiaan teki sitä. Kyseinen alue on myös prostituoitujen ja maksullisen seksin luvattu ''maa''. Kuljimmekin muutamilta kaduilta, joissa oli vieri vieressä ovia ja ikkunoita joiden takana nämä maksulliset naiset keikistelivät alusvaatteisillaan ohikulkijoille. Alueella kulkemisen jälkeen suuntasimme takaisin kävelykadulle tekemään loput ostokset, sekä käymään syömässä ruokaa ennen kaupungista lähtöä. Eden palasimme kahdeksan aikaan illalla ja loppu ilta menikin taas seurustellen ja pelaillen Mario partya.

Torstai 4.7

  Torstaina nukuimme noin 10 asti ja tunti pari meni taas heräillessä ja aamupalaa syödessä. 12 aikaan lähdimme keskustaan pyörimään ja tekemään semmoisia ostoksia mitä ei vielä tiistaina viitsinyt tehdä. Muutama tunti kaupungissa taas vierähtikin. Syömässä kävimme taas tottakai Febossa, jossa itse söin ranskalaiset ja frikadel specialin ja N söi frikadelin ja broodje (sämpylä) frikadelin.
  "Kotona" pelasimme, katselimme telkkua ja söimme hyvää ruokaa (ranskiksia, frikadelia, pihvejä, nakkeja, kanaa), sekä seurustelimme sen mitä kerkesimme. Myöhemmin kävimme pakkaamassa laukut (sillä perjantai aamulla lähdimme Amsterdamiin ja sieltä myöhemmin lentokentälle) ja katselimme samalla telkusta Grease elokuvaa. Nukkumaan menimme puolen yön aikaan, jotta jaksoimme herätä ajoissa aamulla.

Perjantai 5.7

  Lento lähti vasta 19:55 illalla, mutta lähdimme Edestä aamulla ennen 11 junalla kohti Amsterdamia. Amsterdamissa veimme laukut säilöön ja lähdimme kävelemään kohti Hard rock cafea. Matka oli melko pitkä ja meni sinne edes takaisin 3-4 tuntia (kävimme tottakai välillä joissakin kaupoissa, sekä hakemassa Febosta ruokaa). Neljän aikaan lähdimme kohti Schipholia, jossa teimme check-inin melko pian sinne saapumisen jälkeen ja jonkin aikaa saimme jonottaa baggage drop offissa, mutta sen jälkeen hengailimme kentällä ja kävimme syömässä ja pian olikin aika boardingille.
  Ensimmäinen lento kesti tunnin verran ja meni todella nopeaa. Meillä oli vaihto Frankfurtissa ja lento sieltä Suomeen kesti 2,5 tuntia ja sinä aikana kerkesimme katsoa pari jaksoa shark tankia. Suomessa olimme n. 1:40 ja suuntasimme kentältä autolle ja lähdimme Vaasaa kohti. Itse nukuin suuren osan matkasta ja kotona olimme jo vähän yli 7 aamulla.

Reissu oli tosi kiva, enkä olisi halunnut tulla vielä kotiin. Nyt alammekin miettimään mihin menisimme talvilomalla :)

P.s. Laitan kuvista oman postauksen myöhemmin, kun saan siirrettyä ne koneelle ja käytyä läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti