perjantai 28. kesäkuuta 2013

Sadepäivä on siivouspäivä

  Otsikko nyt kertookin melkein kaiken olennaisen jo :) Vähän joka puolella maata on ilmeisesti tänään tullut vettä vähän rankemmallakin kädellä. No täällä päin sitä vettä ukkosen kera tuli vain aamulla ja aamupäivällä, vaikka kuinka luvattiin ja uhattiin että iltapäivällä tulisi vielä pahemmin ja iltalehti tai -sanomakin varoitteli pysymään sisätiloissa. Itse jäin harmittelemaan ettei iltapäivällä tullutkaan kunnon myräkkää ollenkaan koska rakastan ukkosta, en pelkkää sadetta vaan kunnon ukkoskeliä, niitä on niin harvoin Suomessa. Edellinen kunnon ukkoskuuro jonka oikeasti muistan oli kolme vuotta sitten keväällä. Olin silloin vielä töissä prisman mäkkärissä ja kerran loppu keväästä ukkosti sen verran, että koko prismassa meni sähköt. Silloinkaan ei sitten muuta voinut tehdä kuin siivota.

  Itse heräilin tänään vähän ennen puoltapäivää ja jäin vain keittiöön istumaan ja kuuntelemaan sateen ropinaa ja ukkosen jyrinää. Mielestäni se on vain jotenkin rentouttavaa. Tälläisillä keleillä minua ei kovin edes huvita olla tietokoneen ääressä, joten tänään vietin aikaani lukemalla lehtiä, valitsemalla vaatteita ensi viikon ulkomaan reissua varten, sekä siivoamalla asuntoamme. Mikäs sen parempaa :) (Okei on parempiakin juttuja kuin siivoaminen, mutta harvoin innostun siivoamaan niin silloin paras käyttää innostus hyödykseen.) Ilta meni käydessä N molempien vanhempien luona ja metsästäessä mikrokuituista kylpypyyhettä ja jeesusteippiä.

  Huomenna olisi tarkoitus mennä ystäväni kanssa kaffittelemaan keskustaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti