tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

  No niin nyt on juhannuksestakin selvitty takaisin arkeen (tai siis takaisin viettämään kesälomaa). Kotona asuessani meidän perheellä ei ole ikinä ollut minkäänlaisia juhannus perinteitä ja joka vuosi on ollut vähän erilaiset meinigit. Muutamana edellisenä vuotena on tullut jo tehtyäkin oikeasti kaikennäköistä ja niin tänäkin vuonna. Meidän juhannus menikin aika mukavasti niin Tuovilassa sekä Oravaisissa.

  Torstaina keli oli aika ikävä, mutta se ei haitannut meitä, vaikka kävimme katsastamassa auton, syömässa sekä ostamassa ruoat ja juomat viikonlopulle. Onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään sillä porukkaa oli sen verran paljon liikenteessä.

  Perjantaina vietimme Tuovilassa osan päivästä N perhe tuttujen luona grillaten, nautiskellen kauniista ilmasta ja lähdimme myös Raippaluotoon kalastamaan. Kalastus reissu meni kyllä suurimmaksi osaksi autossa istumiseen kuin kalastamiseen :S Kaiken lisäksi meitä oli 6 autossa niin sain istua N sylissä niska vääränä. Takaisin tultuamme siirryin N kanssa hänen kaverinsa luokse pariksi tunniksi istumaan, syömään ja pelailemaan mölkky. Sieltä palasimme myöhemmin paikkaan josta aloitimme ja vietimme siellä pari tuntia kunnes lähdimme 2 aikaan yöllä kotia kohden.

 Lähes paras siideri

 Erittäin maukasta naudanlihaa jota syötiin perunoiden ja salaatin kera

 Raippaluodonsilta raippaluodosta päin sekä jokin sauna laiturin lähellä

  Lauantaina heräilimme vasta puolenpäivän aikoihin eikä meillä ollut minkäänlaisia suunnitelmia kyseiselle päivälle joten alkupäivä meni ihan rennosti kotona yhdessä grillailen. Alkuillasta lähdimme Oravaisia kohti ja matkan varrella tuli myös pysähdyttyä jätskille :) Oravaisissa kuunneltiin musiikkia, nautittiin alkoholeja sekä vietettiin aikaa huvimajassa tulen äärellä grillailen. Sopivasti vierähti aika. Yöllä lähdimme parin kilometrin päähän Oravaisten Taistelutantereelle joka oli melko kiva paikka. Harmi vaan ettei ole kuvia, sillä taivaalta tihkutti vettä sen verran etten viitsinyt kameraa kaivaa esiin. Nukkumaan suunnattiin aamuyöstä.
Ostettiin yhteensä 3 jäätelöä; N omassa oli 2 palloa, minulla 2 palloa+pehmistä (kuvassa oikealla) ja näiden lisäksi vielä yksi yhteinen pehmis (kuvassa vasemmalla)  :D


  Sunnuntaina heräiltyämme kävimme aamupalalla abc:llä ja myöhemmin lähdimme veneilemään. Itse en ole moneen vuoteen ollut veneen kyydissä joten oli mukava päästä pitkästä aikaa. Veneellä suuntasimme Oravaisista Hällnäsiin jätskille ja matkaa oli edes takaisin parin tunnin verran. Sen jälkeen haimme vielä pitsat ja ruokailun jälkeen suuntasimme takaisin kotiin mukavan juhannuksen jälkeen. Illalla piti näkyä superkuu joten kävin pihalla kameralla räpsimässä muutaman kuvan siitä, mutta ei se minusta kovin super ollut. Melkoisen tapahtuma rikas juhannus minulle. Toivottavasti muiden pyhät meni myös hyvin.

 N noukki minulle ruusun yöllä :)

 Onnensanat jolla voitimme 50€

 Kaunis sää veneillä jätskille. Nam polkaa.

  
''Superkuu''

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti