tiistai 2. syyskuuta 2014

POMPdeLUX aw14

  Pääsin eilen osallistumaan ihka ensimmäistä kertaa POMPdeLUXin lastenvaatekutsuille (tai ylipäätään lastenvaatekutsuille). Jonna emännöi kotonaan kutsuja jonne minutkin oli kutsuttu tutustumaan viime viikon torstaina julkaistuun uuteen syksy/talvi mallistoon. Tupa oli täynnä niin lapsia kuin heidän äitejään, mutta mallistosta sai ihan hyvän kuvan edes takaisin heiluvista lapsista ja aikuisista huolimatta.


Victoria oli mukanani joten toinen käsi oli aikalailla varattuna koko ajan niin kuvat on otettu puhelimella tällä kertaa. (Valaistuskaan ei ollut puhelimen kameralle kovin otollinen, mutta on edes jonkin näköisiä kuvia.) Ihan hyvin sain tutkailtua rekeissä roikkuvia vaatteita vaikka Victoria tosiaan oli toisessa kainalossa. Mallistossa oli paljon kivoja vaatteita ja yllätyin kuinka pehmeitä ne olivat materiaaliltaan. Koska koot alkavat vasta numerosta 80 niin en viitsinyt paljoa ostella.


 Ostoslistalle päätyi munakoison värinen neuletakki jossa selässä on iso rusetti, persikanvärinen pitkähihainen herttaisella balleriinan kuvalla. Vuorokauden ajan tilauksen jälkeen tilausta on mahdollisuus muokata PdL:n eilen avatuilla nettisivuilla ja itse muokkasinkin maksutapaa sekä lisäsin ostoksiin kassin joka on varustettu oravan kuvalla.

  Oletteko jo nähneet PdL:n uuden malliston?

2 kommenttia:

  1. oi kun ihana toi neuletakki! täytyykin käydä kurkkimassa itekin noita :)

    VastaaPoista