Kurssin tarkoituksena oli siis oppia käyttämään kameraa paremmin käyttämättä automaatti asetuksia. Anu opetti meille niin kameran aukon, valoitusajan ja herkkyyden käyttöä ja kuinka jokaisella näistä on merkitystä onnistuneen kuvan saamiseen. Hieman kävimme läpi myös kuvien sommittelua ja kultaisen linjan hyödyntämistä ja kuvien saamista mielenkiintoisammaksi asettelulla.
Kurssi kesti kolme tuntia jonka aikana ehkä jotain meni oikeasti sinne pääkoppaan ja nyt on tietoa miten edes jotenkin toimia kameran kanssa manuaalilla eri tilanteissa.
Kolmen tunnin aikana oli pidettävä kahvitaukokin, jotta jaksoi päntätä lisää kamera asioita. Ihanan herkkukorin meille sponsoroi Vaasan Singsbyssä sijaitseva Kodials Grönsaker. Kori sisälsi Suomen parhaan leipomon Aroman leipää, luomu tomaatteja, omenia ja kurkkua, riisikakkuja, keksejä, superfood patukoita, suklaata, juuressipsejä ja muuta hyvää. Kodialin kaikki tuotteet ovat luomua ja he viljelevät tuotteita itse niin kasvihuoneissa kuin avomaallakin. Jälleenmyyjiä heillä on ympäri Vaasaa, Mustasaaresta, Seinäjoelta, Laihialta sekä Vöyriltä.
Ihanat suklaakonvehdit sponsoroi Vaasan Kotirannalla sijaitseva SuklaaParatiisi. Heiltä saimme siis tumma- ja valkosuklaa kuorrutteisia konvehteja tyrnitäytteellä. Nämä olivat oikein herkullisia eikä niin happamia mitä esimerkiksi tyrnimehu on. SuklaaParatiisilla on olemassa perusvalikoima joka sisältää niin kakkuja, konvehteja kuin leivoksiakin. Lisäksi he tekevät tuotteita tilauksesta ja pitävät suklaa tastingeja ryhmille.
Molemmista yrityksistä lisää tietoa heidän nettisivuiltaan ja molemmat löydätte myös facebookista.
Bloggaajien kanssa suunniteltiinkin jo syksylle jatkokurssia kameran käyttöön, mutta sitä ennen tiedossa on jo kaksi muuta yhteistyötä muun muassa Wasalinesin kanssa. Tällä välin on hyvä aika harjoitella tuota kameran käyttöäkin. Kiitos niille puuha naisille jotka keksivät pistää pystyyn tällaisen tapahtuman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti